Suomenlapinkoira on vähän keskikokoa pienempi alkukantainen pystykorvarotu (FCI5). Virallisesti suomenlapinkoira on vain yksi rotu, mutta epävirallisesti rodun sisällä on porokoirataustaisista kantakoirista polveutuvia (paimensukuisia/linjaisia suomenlapinkoiria). Nykyään kun näkee suomenlapinkoiran, näkee sellaisen ison pörröpallon, paksu, pitkä turkki ja tanakka, pyöreä rakenne. Mutta suomenlapinkoiria on monenlaisia, rotumääritelmä hyväksyy monen näköiset lappalaiset, esim. väriltään suomenlapinkoira saa olla millainen vaan, vain päävärin pitää olla hallitseva.Vaikka tunnenkin jalostetusta näyttelytyypistä polveutuvia lappalaisia, niin painottaudun nyt itse piamenlinjaisuuteen (Tuhkimo on perinyt äitinsä puolelta paimensukua ja se näkyy vahvasti sen käytöksessä ja ulkonäössä). Paimensukuinen suomenlapinkoira eroaa jalostetusta, näyttö, näyttelylinjasta polveutuvista siten, että paimenet ovat pitkälinjaisia, kapearunkoisia (pienempiä) ja hännän asennot vaihtelevat enemmän (tunnetilat, työskentely, leikit, paimennus...näyttölinjaisilla yleensä häntä kääntyneenä kaarelle selän päälle ja asento vaihtuu hännänheilutuksessa). Turkissa ero näkyy siten, että paimenlinjaisilla turkki on (tavallisesti) lyhyempi ja roikkuvampi (ei pööröpallo, verrattuna näyttölinjaisiin). Myös kuono on tavallisesti paimenilla pidempi.(Huom. paimenlinjaisuuteen liittyy muutakin kuin pelkkä ulkonäkö, geeneillä on aina väliä)
Käytökseltään lappalaiset ovat lojaaleja, uskollisia, älykkäitä, ystävällisiä, yhteistyöhaluisia jne. Ne tarvitsevat liikunnallisina käyttökoirina paljon liikuntaa ja aktiviteettia (myös älynsä puolesta), mutta soveltuvat hyvin ihan millaiseen maastoon vaan. Me asumme Tuhkimon kanssa Helsingissä keskustassa ja Tuhkimo viihtyy mahtavasti kaupunkioloissa. Käymme usein maalla sukulaisilla ja mökillä metsässä, niin Tuhkimo saa paljon vaihtelua ja vapaana juoksemista. Koira sopii hyvin lapsperheisiin, sillä se rakastaa ja suojelee omaa perhettään paljon. Lappalainen pitää kouluttaa hyvin sillä dominointi (komentaminen) ja haukkuherkkyys saattavat muuten ottaa vallan.
Suomenlapinkoirat puolustavat reviriään voimakkaasti ja ilmoittavat vieraiden saapumisesta yleensä haukkumalla. Olen itse huomannut Tuhkimon kanssa (vaikka hän ei paljoa haukukkaan), että leikki ja innostushaukku on tasainen ja vähän kimeä, paimennushaukku on todella kimeä ja vahti, sekä varoitushaukku on todella matala ja tulee syvältä. Eleilläänkin lappalaiset kertovat todella paljon (niistä myöhemmissä tarinoissa).Rotuna suomenlapinkoira on todella terve ja elää vanhaksi (tiedän yli 16v. lappalaisia). Perinnöllisiä sairauksia ei juuri ole, lonkkien ja silmien kanssa voi tulla ongelmia, mutta vain harvalla tietääkseni tälläista ilmenee. Kasvattaja kyllä kertoo pentua hakiessa perinnöllisistä sairauksista. Koska rotu on alkukantainen ja vähän jalostettu, niin perinnöllisten sairauksien määrä vähenee (mitä jalostetumpi koirarotu sen lyhyempi ikä ja enemmän sairauksia. Huom ei tietenkään päde kaikkiin yksilöihin).
Minä rakastan suomenlapinkoiraa juuri sen oman tahdon, älykkyyden, harrastusmahdollisuuksien ja käytöksen takia. Joka päivä oppii kTässä oli pintaraapaisu ja tiivis inffopaketti suomenlapinkoirien luonteesta ja elämästä. Laitan tähän tekstin päätteeksi vielä muutaman linkin, mistä voi hakea ja etsiä lisää tietoa rodusta. Tietenkin tulen myöhemmin kertomaan Tuhkimon ja minun omista kokemuksista, kommelluksista ja taustoista lisää tulevissa teksteissä.
Lisää suomenlapinkoirista voit lukea esimerkiksi näiltä sivuilta:
http://www.lappalaiskoirat.fi/?id=yhdistys/rotuesittely_slk
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paimensukuinen_lapinkoira
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenlapinkoira
http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/attachments/jto/suomenlapinkoira.pdf
http://paimensukuinen.fi/wpress/
Seuraavaan kirjoitus ja lukukertaan
Elisa ja Tuhkimo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti